*

AnttiVKantola1 Kyllä kansa tietää - enemmän kuin luullaan

Halla-Aho, Finnair ja "Luottokorttipakko"

OHA-ALLAH
äsh ... Halla-Aho siis, olisi mielestäni sopivampi jäljelle jääneiden perussuomalasten presidentti(ehdokas) kuin tuo sinänsä soma kansanedustaja: Laura Huhtasaari. Mutta, onnea ehdokkuudelle. Siitä vaan koko kansan mielipidejohtajaksi tai mielipideohjaajaksi. Muuten ... puhdistus on onnistunut persuissa - enää 2 ulos painostettavaa ja sitten puolue on "mies ja ääni"-puolue.

JOS MÄ vihjailisin, että haluan eläkkeeseen ylimääräisen osan, niin en varmastikaan saisi …edes mitään vastausta haaveeseeni. Sillä olen vain kansalainen ja kuluttaja, työjuhta ollut.
Toisin olisi, jos olisin isokenkäinen ja isotuloinen; silloin minua kuunneltaisiin eikä maan hallitus tietenkään voisi mitenkään estää lisä-eläkettäni. (Hallitus vain panee täytäntöön Eduskunnan päätökset).
Eduskunnalla olisi moniakin keinoja, mutta tiedämme, että siellä tyydyttäisiin syyttämään maan hallitusta asiasta, sillä siellä on liian paljon niitä, jotka tahtoisivat hallitusta haukkumalla hallitukseen nykyisten hallitsijoiden tilalle. Avaus lisäeläkkeestä ainakin valtionohjauksessa olevien yhtiöiden isokenkäisille on tehty. Vaikka Eduskunnassa ei ole edes vielä käsitelty tätä asiaa saati sitten poikkeuslakia yli-eläkkeen hyväksymiseksi tehty, Finnairin johto toteaa, että valtio ei vastustanut. Lue - ja ihmettele, että eikö asiaa muka enää voi korjata. Eduskunnasta se on kiinni, ei hallituksella ole valtuuksia.  Muistammehan vielä sen, kun Finnair sai työntekijät, oliko se jopa palkanalennuksiin suostumaan  ja sitten pian säästyneen summan kokoinen summa siirrettiin optioihin, vai mitenkä se nyt olikaan. Meteli hetkeksi nousi, mutta ei muuta. 

https://yle.fi/uutiset/3-9761468

"FIPRONIILIÄ käytetään muun muassa koirien ja kissojen iholoisten torjuntaan. Sitä ei kuitenkaan saa käyttää tuotantoeläimiin, sillä se on myrkyllistä ja voi vaurioittaa muun muassa keskushermostoa ja maksaa"
Sitä on kuitenkin Tullin mukaan laillisesti tuotu tänäkin vuonna Suomeen ihmisravinnoksi. Elintarvikeviranomaisen mukaan ei ole niin mitään huolta kuluttajilla. Onko tämä siis lupaus: tuokaa lisää ulkomaisia munia?
Kas kun kenellekään ei tule mieleen, että STOP sille tuonille.

SAAT KORTTILUOTON VAHINGOSSAKIN !

Puustellit ja salakavalat Tuohet kierrän kaukaa - luottokortteja jo aivan tarpeeksi ... https://yle.fi/uutiset/3-9756166

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset