AnttiVKantola1 Kyllä kansa tietää - enemmän kuin luullaan

KOULULAINEN PUUKOTTI TURUN TOREILLA KYMMENTÄ

 

MOLOK JA VIIDAKKOVEITSET TURUN TOREILLA

Jos Antti Rinne ei olisi someraivosta pelästyneenä pyydellyt anteeksi oikeaan osunutta synnytystalkoo-ehdotustaan, siitä olisi kehkeytynyt todella tärkeä keskustelunaihe ennen pitkää. Maahanmuuttajatkin ovat äkänneet jo kauan sitten, että tarvitaan eläkkeenmaksajia.

Muutoin olen sitä mieltä, että tarvitsemme jämäkkää ja EU:sta hyvin perillä olevaa Halla-Ahoa. Turun toreilla tapahtuneista puukotuksistakin lähtee liikkeelle niin tipottain ja niin ristiriitaista asiaa, että hävettää olla turkulainen. Jihadismia ei pysäytetä pyydellen vaan jämäkästi toimien. Joutuu itse muodostamaan päätelmiä ristiriitaisten tiedonpalasten perusteella, vaikka tärkeä asia.                                                                                                     Tänään, viikko puukotuksesta, HS kirjoittaa, että Varissuolla käytiin tapahtumapäivänä pidättämässä puukottajaksi epäilty. Hän kun oli ajokortittomasti pakettiauton kanssa käynyt torilla. Mutta höh, puukottajahan saatiin heti Puutorilla 3 minuutissa kiinni. Kun poliisi aiaknaan puhuu, ehkä sitten tiedämme jotain.

Marokkolainen puukottaja kävi kuulemma peruskoulua, mutta koulua ei paljasteta turvallisuussyistä. Hmm … halutaanko siis suojella muita mahdollisia isisin värväämiä siellä? Suomi on turvallinen maa, sanotaan, joten miksi pitää salata, missä kukin opiskelee? Nyt hän alkaa varmaankin opiskella brejviktyyliseti luksusolosuhteissa mitä parhaimman turvapaikan saaneena. Ja kun ikä on uutistietojen mukaan riittävästi, niin alkaa kai blondeilta tulla sinne turvapaikkaan kosintakirjeitä, kuten yleensäkin rajuimmille vangeille. Islamin neidot ovat siveellisiä, josta syystä vääräuskoisilla naisilla on kysyntää.                                                                                                                         Kuulemma monilla nimillä, joten siis useilla henkilöpapereilla (?) esiintyi tuo nuorukainen. Sitäpaitsi, hänhän oli kotoaan vanhemmilta karannut, joten olisi pitänyt palauttaa isille ja äidille Marokkoon heti alkuunsa ja poistaa täältä jo siksikin, että oli huijari.

Väitetään radikalisoitumisen tapahtuvan täällä, kun ei ole työtä. No, marokkoalisella oli ihanneolot, oli päässyt kouluun ja kun monelta evätään kielen opiskelukin. Ikävä vanhempiaan? Miksei sitten palannut turvalliseen kotimaahan? Uutinen kertoi semmoistakin, että puukottaja oli toriratikassa istuskellut ja yht'äkkiä noussut ja lähtenyt puukotuskierrokselleeen.                                                                                                                                                   Kun on myös kerrottu puukkojen olleen kuin viidakkoveitsiä, niin miten ne sitten olisivat piilossa voineet pysyä? Ja miten ihmeessä se olisi ollut hetkellinen mielenhäiriö, ns. molok-ilmiö, kun puukotkin oli suunnitelmallisesti mukana ja tukijoita ainakin neljä.

Joo, Turkulainen-lehti julkaisi (mielestäni mainosluonteisen) jutun psykologista, jolla on lakitoimisto ja arvioi puukottajan kärsineen semmoisesta äkillisestä SAIRAUDESTA, että yhden tapettuaan on pakkomielle tappaa samantien lisää ja lisää. No, isisläisillekin voidaan määritellä tuollainen vapauttava taudinkuva, jos halutaan puolustaa pahuutta. Ja kyllähän he kokevatkin ihan puhtaasti kostavansa jumalansa ja jihadin nimissä. Me vääräuskoiset emme ole suojeltuja jihadisteilta. Uutisten mukaan esim. koulussa ei ole havaittu marokkolaisessa mielentilaongelmia tai kuten nykyään sanotaan mielenterveyshaasteita.                                                 Mutta me tarvitsemme Halla-Ahon poppoota, jotta jihadistit pysyvät poissa ja vilpittömät maahanmuuttajat saavat olla rauhassa. 

Joku uutinen kertoi puukotettujen joukossa olleen alaikäinen maahanmuuttajakin. Ja ainakin 2 apuun rientävää ulkomaalaistaustaista sai puukoniskuja. Säilöönotto ja sitä seuraavat toimenpiteet ovat tarpeen. Meillä on jo nyt tuhansia piilossa ja epärehellisesti tietysti joutuvat elantonsa tai elintasonsa hankkimaan. Se on iso piilevä vaara, vaikka pelätä ei pidäkään.                                                                                                                                                     Tosiaan, Turkulainen korosti 23.8. numerossaan psykologian tohtorin ja lakitoimiston johtajan näkökulmaa. Hänen mielestään ei ehkä ole kyse terrori-iskusta, vaan äkillisestä sairaskohtauksesta. Häneltä jää huomaamatta, että isot tappoon tarkoitetut puukot olivat valmiiksi mukana sekä tukijat. Näitä tapauksia alkaa tulla solkenaan, jos ei luokitella terroriteoiksi. Se on hyväksi oikeille pakolaisillekin. Tulee mieleen eräs oikeudenkäynti pohjoisessa. Lestadiolaismies oli tuomittavana, oliko se vaimonsa surmasta. Lestadiolaisia oli oikeussalissa todistamassa, vakuuttamassa, että ei tämä mies sitä surmaa tehnyt, vaan paholainen meni häneen ja teki sen.

Toki puukottaja saattoi tehdä teot vain rahasta tai painostuksesta tahi muuten vain ja teon tilaaja kenties on ulkomailla, mutta likaisen työn tekijää jos silitellään päähän, kuten on alettu tekemään, niin paha meidät perii. Meillä ei ole kuolemantuomiota, kuten on jihadismissa, mutta selkein sanoin on teko tuomittava, eikä selityksin silotella. TULEVA OIKEUDENKÄYNTI ON ENNAKKOTAPAUS.

TV:ssä - Marokossa työskentelevä suomalainen puolusti puukottajaa sillä, että Marokossa on työttömyyttä ja turhautumista nuorilla, kun ei ole työtäkään. Jaahas, se selittää mukamas puukotuksen Turussa ja tekee ymmärrettäväksi - ikäänkuin hyväksyy. 

Mietin vaan, että mistä tuo marokkolainen maahamme ja EU:hun tupsahti, kertokaa. ”Suomi on sitoutunut niin sanottuun Dublinin-sopimukseen, jonka mukaan turvapaikkahakemukset käsitellään aina siinä maassa, johon hakija on Euroopan unionin alueella ensimmäisen kerran tullut.” Lähde: http://monikulttuuri.blogspot.fi/2009/03/iltalehti-2832009.html

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (3 kommenttia)

Käyttäjän henry kuva
Henry Björklid

Blogistin ja Iltalehden tiedot ovat hieman vanhentuneita:

"Dublin-asetusta sovelletaan sopimuksen tehneiden EU:n jäsenvaltioiden keskuudessa. Sopimus velvoittaa valtioita ja viranomaisia, mutta ei tavallisia kansalaisia tai EU-maiden ulkopuolelta tulevia turvapaikanhakijoita. Turvapaikanhakijalla ei siis ole velvollisuutta hakea turvapaikkaa ensimmäisestä maasta, johon hän saapuu.

Dublin III -asetuksen mukaan turvapaikkahakemuksen käsittelystä ja turvapaikanhakijan vastaanotosta vastaa se jäsenvaltio, jossa pakolaisen sormenjäljet on ensimmäisenä otettu tai jossa hänelle on myönnetty ensimmäisen kerran Schengen-viisumi."

http://faktabaari.fi/fakta/yle-dublin-asetuksen-tu...

Henry

Käyttäjän magi kuva
Marko Grönroos
    «Marokkolainen puukottaja kävi kuulemma peruskoulua, mutta koulua ei paljasteta turvallisuussyistä.»

Kannattaisi lukea ne uutiset tarkemmin. Puukottaja kävi Puropellon yläkoulua. Tunnen yhden toisenkin samaa koulua aiemmin käyneen, joka on aika häiriintynyt. Ehkä se on se koulu mikä tekee sen.

Antti Kantola

H.Björklid vastasi mm.:
" turvapaikkahakemuksen käsittelystä ja turvapaikanhakijan vastaanotosta vastaa se jäsenvaltio, jossa pakolaisen sormenjäljet on ensimmäisenä otettu tai jossa hänelle on myönnetty ensimmäisen kerran Schengen-viisumi."

Ok. Suomesako siis sormenjäljet ekaksi otettiiN? Ja mikä niistä nimistään sormenjäljen yhteyteen liitettiin, vai kaikkiko? Ja tämähän tuli turvapaikanhakijana, eikä Schengen-viisumilla.

Marko Grönroos vastasi väittämällä: "Kannattaisi lukea ne uutiset tarkemmin. Puukottaja kävi Puropellon yläkoulua."

Vai niin. No eihän se sitten salattava asia olekaan, vaikka polisii niin totesi.

" Tunnen yhden toisenkin samaa koulua aiemmin käyneen, joka on aika häiriintynyt. Ehkä se on se koulu mikä tekee sen."

Epävirallinen puukottajan puolustusasianajajako siellä kirjoittaa vai onko jäänyt lapsuuden koulusta jotain hampaankoloon? Mutta jotain täytyy olla pielessä turvallisessa Marokossa, muutakin kuin liikenne - kun nuorukainen karkaa kotoaan ihan Suomeen asti. Ja monet ystävät täällä onnistuvat yllyttämään tappokoneeksi kahden isokokoisen puukon kera.

Toimituksen poiminnat